Tapausesimerkkinä kolmiulotteinen tulostus
Ensi syksynä
koulutiensä aloittavat kirjoittavat todennäköisesti ylioppilaaksi vuonna
2020-luvulla. Eläkkeelle he, nykyasetusten mukaan, jäävät vuonna 2070-luvulla.
Nuo vuodet tuntuvat kaukaisilta. Herää kysymys: Millainen maailmamme silloin
on? Tulevaisuus asettaa suuren haasteen koululaitokselle. Koulu yrittää
parhaansa mukaan antaa eväitä tulevaisuuden osaajille paradoksaalisesti tietämättä,
mitä taitoja ja tietoja he tulevaisuudessa tulevat tarvitsemaan. Kuka voisi
ennustaa tulevaisuutta? Koulun täytyy yrittää ennustaa. Ensi syksynä
ensimmäiselle luokalle menevät ovat niitä, jotka vähän yli kahdenkymmenen
vuoden päästä ovat edistämässä Suomen vientiä ja osallisuutta kansainvälisillä
markkinoilla.
Teknologian kehitys
on ollut Timo Paukun (2013, 6) sanoin eksponentiaalista, hänen viitatessaan
tietokoneiden laskentatehon kasvuun. Mikäli menneisyyden merkit pitävät paikkansa,
tulee kehitys tulevaisuudessa yhä kiihtymään. Teknologian voittokulku
koulumaailmassa on haastava ja kriittistä tarkastelua vaativa kehityskulku.
Laitteet eivät sinänsä tuo oppimiseen mitään lisäarvoa, mutta oikeanlaiset
laitteet pedagogisesti tavoitteellisessa käytössä voivat olla merkittävässä
roolissa koulussa. Joka tapauksessa ensi syksyn ekaluokkalaisten tulee saada
koulutiensä aikana mukaansa siis jotakin sellaista, joka antaa heille mahdollisuuden
olla osallisena tulevaisuuden yhteiskunnassa ja teknologian kehityksessä.
Hyvänä esimerkkinä
teknologioiden kehittymisestä on kolmiulotteisen tulostaminen. Sitä on jo
vuosia käytetty osana erilaisia tuotantoprosesseja ja arvioiden mukaan se
valtaa tuotannossa suuren osan alasta jo 2020-luvulla (Paukku, 2013, 20-21).
Paukun (2013, 170) esittelemän Everett Douglasin mallinnoksen mukaan 3D-tulostin
on yleistymässä arkikäyttöön vuoden 2050 tienoilla. Tämän vuoden uudet koululaiset
ovat siis sitä ikäpolvea, joka työuransa aikana voi olla suunnittelemassa
kotikäyttöisen 3D-tulostimen yleistymistä.
Tehdään ajatusleikki:
Mitä meidän opettajien tulisi siis opettaa lapsille, jotta he voisivat olla
tulevaisuudessa kolmiulotteisen tulostamisen kehityksen aallonharjalla?
On huomattava, että
kukaan ihminen ei yksin voi kehittää kolmiulotteisen tulostimen kaltaista
innovaatiota. Kolmiulotteinen tulostus on siis selkeästi monien eri
tieteenalojen yhteistyön tulosta. Erilaiset teknologian alojen osaajat ovat
antaneet panoksensa sille, samoin kun matemaattis-luonnontieteellisten alojen
nerot. (Kts. esim. Paukku, 2013, 17-29.) Jotta nykyiset alakoululaiset,
tulevaisuuden innovaattorit, voisivat olla kerran mukana teknologian
huippukehityksessä on heidän erikoistuttava tiettylle, heitä kiinnostavalle
alalle. Tämä heittää koululle haasteen valinnaisuuden lisäämisestä ja
aikaistamisesta. Onhan tätä keskustelua viime vuosina jo käytykin.
Ensi syksynä
koulutielle lähtijöistä osan olisi erikoituttava koulu-uransa aikana kemiaan.
Kemisteinä he voisivat olla luomassa kolmiulotteiseen tulostukseen tarvittavia
raaka-aineita. (Kts. Paukku, 2013, 20,21.) Osa heistä voisi suuntautua
kädentaitojen alalle, jotta kotikäyttöisten 3D-tulostimien design kehittyisi
yhä. Osan koulutulokkaista olisi tietysti hyvä erikoistua tekniikan alalle,
jotta tulostimesta saataisiin vielä tehokkaampi, nopeampi ja käytettävämpi.
Toisaalta koulun
voi tarjota kaikille oppilaille tietoja ja taitoja, joita he joka tapauksessa
tulevat tarvitsemaan erikoistumisalasta riippumatta. Luonnollisesti
tietotekniset taidot tulevat tulevaisuudessa yhä korostumaan. Nämä valmiudet
koulun olisi huomioitava. Toisaalta kehitys ja innovaatio lähtevät aina luovuudesta,
joten koulun olisi tuettava mahdollisimman hyvin lasten luovuutta ja
kekseliäisyyttä. Kolmantena tärkeänä oppimisen kohteena tässä nostettakoon
sosiaaliset taidot. Oli oppilaan tuleva ala mikä tahansa, voimme olla varmoja
siitä, että hänen menestyksessään tärkeässä osassa on se, miten hän kohtaa
muita ihmisiä. Sosiaaliset taidot ovat ensisijaisen tärkeitä.
Vuoden 2016
ekaluokkalaiset tulevat kouluun vailla tietoa tulevasta. Meidän opettajina on
parhaamme mukaan mahdollistettava se, että he ylioppilaskirjoitustensa jälkeen
suuntautuvat heitä innostavalle alalle. Meidän on annettava heille eväitä,
jotka kantavat innovatiivisuuden hedelmää heidän työvuosinaan. Näiden eväiden
on kuitenkin ennen kaikkea kummuttava oppilaisen omista kiinnostuksen kohteista
käsin. Vain siten syntyy todellisia innovaatioita.
Tulevaisuuden taitoja on vaikea ennustaa, silti opettajien tulisi ennakoida tulevaa ja opettaa oppilaille sellaisia taitoja, joista on hyötyä tulevan kannalta. Oppilaat eivät ole kuitenkaan robotteja, joita ohjataan johonkin tiettyyn suuntaan ja syötetään tieto sisään. Kuten Hanna kirjoitti, kaiken tulisi olla lähtöisin lasten omista kiinnostuksista käsin.
VastaaPoistaKoulun pitäisi olla paikka, jossa tutustutaan monipuolisesti erilaisiin taitoihin. Oppilaan mielenkiinto ja innostus ohjaa oppilasta eteenpäin ja uravalintaan. Alakoulussa oppilaan ei tule, eikä tarvitse tietää, mikä hänestä tulee isona. Oppilaassa tulisikin herättää intressejä erilaisiin asioihin, mihin hän itse vastaavasti tahtoo tutustua. On totta, että nyt koulunsa aloittavat oppilaat ovat 3D-tulostin aikakaudella työiässä. Mutta kaikista ei tule tietotekniikan kehittäjiä. Kaikkia se ei kiinnosta. Maailma silti tarvitsee erilaisia ammattialoja. Emme toki voi tietää, mitä kaikkia ammatteja on korvattu koneilla. Joistain oppilaistamme tulee silti sellaisia ammattilaisia, joihin tietoteknistä osaamista ei vaadita. Siksi koulun tulisi tarjota myös opetusta luovuuden tukemiseen, sosiaaliseen kanssakäymiseen, ihmisten kohtaamiseen sekä kädentaitoihin. Sitähän koulumme tällä hetkellä tekee, mutta se tuntuu unohtuvan nyt, kun kouluamme yritetään kehittää uudenlaiseen suuntaan.